TUOHI DESIGN
Parhaat tuohityön tekijät ovat kautta aikain tulleet Pohjois-Karjalasta ja noista samoista perinteistä ponnistaa myös Tuohi design. Tuohityön ikiaikaisten mestareiden virsuille emme kuitenkaan halua astua, vaan katselemme tuohta uusin, uteliain silmin. Tutkimme ja kokeilemme ennakkoluulottomasti mihin tuohi meidän käsissämme taipuu ja valmistamme siitä tuotteita, jollaisia kukaan muu ei ole tehnyt.
Tuohi on materiaalina monipuolinen ja jaksaa yllättää yhä uudelleen. Sen upea, silkkinen pinta lukemattomine värisävyineen ja kuviointeineen tulee esille vasta lopullisessa tuotteessa. Joskus se muistuttaa erehdyttävästi nahkaa ja joskus hienointa kiinalaista silkkiä. Emme käytä tuotteissamme väriaineita, vaan jokainen tuotteemme on yksilö, jonka ulkonäkö vaihtelee tuohen väristä ja kuvioinnista johtuen.
Tuohi designin asusteiden tuohen saamme pohjoiskarjalaisilta pihoilta kaadestusta ongelmapuista sekä tonttihakkuilta, eikä yhtään puuta ole kaadettu tuohen hankkimisen vuoksi. Tuotteemme suunnitellaan ja valmistetaan alusta loppuun Joensuussa. Tuohiasusteiden pinta on käsitelty kasviöljyllä, joka tekee niiden pinnasta silkinhohtoisen.
Osallistu tarinaamme sosiaalisessa mediassa tunnisteella #tuohidesign.
Lisää tarinastamme voit lukea mm. näistä artikkeleista:
- Kontiolahtelainen Tuohi Design syntyi osin sattuman kautta - prinssi Charleskin on saanut lahjaksi tuohirusetin, Karjalan Heili, 2.9.2022
- Mikä kunnia! Prinssi Charles sai suomalaisen Annin suunnitteleman tuohirusetin, Iltalehti, 20.12.2020
- Linnan juhlissa nähdään pohjoiskarjalaisia asusteita ja koruja - muun muassa joensuulainen tuohirusetti kalvosinnappeineen, Sanomalehti Karjalainen, 6.12.2019 (Maksullinen)
- Anni Koskeli-Ratamaa teki miehelleen juhliin tuohirusetin - tuotteesta tuli niin iso hitti, että toiminimi piti laittaa pystyyn saman tien, Sanomalehti Karjalainen, 25.6.2019 (Maksullinen)
- Tuohesta rusetti ja kaikkea muutakin, Metsälehti Makasiini 3/2019